10.03.2021 | Uutiset
Viime viikkoina on uutisoitu hankkeesta uudistaa suomalaisten lentokenttien lennonjohtojärjestelmiä siten, että osassa kenttiä lennonjohtopalvelu tuotettaisiin etätyöskentelypisteistä. Koko tähänastisen ilmailun historian lentokentällä oleva lennonjohtotorni on ollut paikka, josta lentokentän lähi-ilmatilaa on johdettu.
Etälennonjohtotornissa tämä johtaminen tapahtuisi etäyhteydellä sensori- ja kameratekniikkaa hyödyntäen. Kehittyneen tekniikan käyttäminen parantaa lennonjohtajan kykyä havaita lukuisia asioita mitä paljaalla silmällä ei yksinkertaisesti voi nähdä. Esimerkiksi tiheässä sumussa parhaatkaan kiikarit eivät auta lennonjohtajaa selvittämään onko kiitotielle eksynyt eläimiä, jotka voisivat vaarantaa lähtevän lentokoneen lähtökiitoa.
Tekniikan käyttäminen lennonjohtajan apuna parantaa lennonjohtajan tilannetietoisuutta ja sitä kautta lentoturvallisuutta. Tämä puoli etätornikonseptissa on lentäjien mielestä erinomaista kehitystä ja lisää jo entisestään luottamusta lennonjohdon toimintaan.
Etätorneja on suunniteltu erityisesti hiljaisille lentoasemille, joissa operaatioiden määrä on niin vähäinen tai ainoastaan kausiluonteista, että vakituisen lennonjohtajan pitäminen valmiudessa on liian kallista. Tämänkaltaisia kenttiä on Suomen maakunnissa useita. Esitettyjen suunnitelmien mukaan näille lentokentille tuotettaisiin lennonjohtopalvelu etänä ja samalla lennonjohtajalla saattaisi olla johdettavanaan useita kenttiä samanaikaisesti.
Tämänkaltainen lennonjohtajan toimintamallin täydellinen uudistaminen herättää lentäjäkunnassa valtavasti kysymyksiä ja huolia inhimillisten virheiden mahdollisuuksien moninkertaistuessa. Lentäjien toimintamallit on rakennettu sen ympärille, että lentokenttä vaihtuu joka lennolla, lennonjohtajien ei. Lentäjien ja lennonjohtajien ammatillisessa vuoropuhelussa on korostunut, kuinka tällä hetkellä yksi lennonjohtajan toiminnan kulmakivistä on vahva tuntemus omasta johdettavasta alueestaan ja siinä tapahtuvien muutosten vähyys.
Useiden kenttien samanaikainen johtaminen pakottaisi siirtämään tämän lentoturvallisuuden kulmakiven pienempään rooliin. Vaikka kentät olisivat liikennemäärien mukaan hiljaisia, jo kahden lentokentän samanaikainen aktiivinen johtaminen tuottaa viivettä toisen lentokentän toimintaan. Kauniina päivänä, kun kaikki menee hyvin, tämä ei ehkä ole ongelma. Ilmailun esimerkillistä turvallisuuskulttuuria ei ole kuitenkaan rakennettu kauniiden päivien mukaan, vaan proseduurit on rakennettu vuosien kokemuspohjalla siten, että huomioidaan se mikä myrskysäässä menee vikaan ja silti tuottaa turvallisen lopputuloksen.
Turvallinen lento on monen tekijän summa ja lentäjien ja lennonjohtajien saumaton toiminta on yksi tärkeimpiä tekijöitä tässä yhtälössä. Lentokentän operaatioiden turvallisessa pyörittämisessä, toiminnan pitää perustua siihen, että lentäjät voivat luottaa lennonjohtajan olevan 100% keskittynyt kyseisen ilmatilan tai kenttäalueen tilanteeseen ja tuntevan kenttänsä. Tämän tuen ja turvan merkitys korostuu, mikäli lentokoneella on operatiivisia ongelmia.
Toistaiseksi etätornien moniajoon ja operatiiviseen toimintaan liittyviä kysymyksiä ei ole lentäjäkunnalle selvennetty niin, että voisimme todeta uuden toimintamallin käyttöönoton olevan lentäjien näkökulmasta täysin ongelmatonta.