Lentokoneiden laserhäirintä edelleen riesana

15.01.2020 | Uutiset

Artikkelikuva

Lentäjät ovat huolissaan laserhäirinnän aiheuttamasta uhasta lentokoneiden turvalliselle operoinnille

Laserosoittimien yleistyminen ja saatavuuden parantuminen ovat johtaneet myös lentäjien raportoimien tapausten pysymiseen yleisenä huolena. Laserosoittomien käyttö, tahattomasti tai tahallisesti voivat pahimmassa tilanteessa sokaista lentäjän lennon kriittisen vaiheen hetkellä.

Laserosoittimien varomaton käyttö voi johtaa säteen osumiseen lentokoneen tai helikopteri tuulilasiin, jonka rakenne voimistaa säteen vaikuttavuutta levittäen sen laajaksi valomassaksi. Kirkkaan valon aiheuttama välähdyssokeus on vaarallinen, sillä näkökyky on lentäjälle välttämätön lennon suorittamisen osalta -erityisesti lennon kriittisten vaiheiden, lentoonlähdön ja lähestymisen aikana.

Suomen Lentäjäliitto ilmaisee huolen laserosoittimien vaarallisuuden ymmärtämisen suhteen. Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö ICAO on nostanut huomiota maailmanlaajuisesti laserosoittimien vaarojen tunnistamiseksi, sekä lentoliikenteen suojaamiseksi lainsäädäntöä kehittämällä. Osa ICAO:n jäsenvaltioista on yksiselitteisesti kirjannut laserosoittimien käytön lentokoneisiin kohdistaen rangaistavaksi teoksi.

Laserosoittimet muodostavat lennokkien/dronet kanssa yhden suurimmista uhkista lentoturvallisuudelle  lentokenttien läheisyydessä ja matalalla lennettäessä. Suomen Lentäjäliitto haluaakin kiinnittää yleisön huomiota asiaan: jokainen voi osaltaan olla turvaamassa lentoturvallisuuden pysymistä korkealla tasolla, kunnioittamalla yhteistä ilmatilaa ja sen käyttäjiä.


Lue lisää aiheesta